Eilinen oli todellinen toimintapäivä: Kreuzberg, Schöneberg ja lopulta vielä Mitte. Kreuzbergissä vietimme löysää päivää Jerunan kanssa. Unohdin lopulta mennä Overkilliin katsomaan t-paitoja ja kenkiä, mutta teen sen varmaan sitten joku toinen päivä (huomenna)? Pääsimme nauttimaan sekä Nilin että Tiki Heartin antimista. Jack Daniels -kastikkeeseen kiepsautettu hampurilainen, Lemmy Burger, on tanakka paketti jota Lauri oli jo ehtinyt kaivata. Tatskamimmit tarjoilivat taas, ja sama kokkikin tuli höpisemään pöytään.
Tikissä ja monissa muissa baareissa on edelleen pitkälti sama henkilökunta kuin vuosi sitten – tai vaikka kaksi vuotta sitten. Se taitaa olla joko merkki hyvästä työilmapiiristä/palkasta tai työpaikkojen absoluuttisesta vähyydestä, jolloin vaihtamista ei tapahdu kovin paljoa. Vaikea sanoa, arvelen että kyse on lähinnä jälkimmäisestä.
Tiki Heartin jälkeen Ako lähti ottamaan torkut ja vaelsin kohti Moritzplatzia. Siellä tapasin yliopistokaverini Stefanin, ja menimme katsomaan Dirkin ääntä tuottavan pöydän esittelyä. Myös Till oli siellä ja sain Schlesisch Blau -ravintolan ravintoloitsijan puhelinnumeron pöydänvarausrumbaa varten. Hyvä homma, mutta eilen kumpikaan numeroista ei vastannut… Lauantaiksi saimme kuitenkin neljän hengen pöydän Mädchenitalienerista joten herkuttelu ei todellakaan ole vielä ohi.
Berliiniläiseen elämänrytmiin sopeutuminen on onnistunut tällä kertaa tosi hyvin: tänään herättiin vasta puoli yhdeltä ja eilen joskus yhdentoista jälkeen. Vitsailin yliopistolla että vaikka Saksan aikavyöhyke on -1 Suomeen nähden, eletään Berliinissä monelta osin +4:lla. Niinpä on hyödyllistä siirtää kelloa vähän rennompaan tahtiin, koska muuten klubeilla ramppaaminen ottaa pahan kerran voimille.
Torstai-illan Weekend oli täynnä ihmisiä. Zip ja Carl Craig soittivat perusjenkkiteknoa ja kansainvälinen yleisö bailasi. Vähän ennen neljää alkoi väsyttämään liikaa eikä musiikistakaan oikein löytynyt riittävästi potkua, joten otimme taksin kotiin (3,3km = 8€). Se oli mainio valinta eikä kaatanut budjettia – varsinkin kun olimme juomattomalla linjalla kattobaarin upeista näköaloista huolimatta. Weekendin terassi on Berliinin hienoimpia, vaikka klubi muuten vaatii jonkun superkovan dj:n kiinnostaakseen. Carl Craig ja Zip olivat “ihan okei”, mutta jättivät vielä toivomisen varaa viikonlopun linjaukselle.
Nyt otamme suunnan Cadenheadia kohti, mutta vietnamilaisen lounaan kautta! Ciao!