Oli kyllä taas melkoiset bileet! Ne loppuivat meidän osaltamme aika aikaisin, eli tultiin neljäksi kotiin. Polvi vihoitteli ja alkioi väsyttämään joten oon ihan tyytyväinen saavutukseen. DJ:t tarjosivat taas sellaisen kreisibailailukattauksen musiikkiin ettei voinut enempää toivoa. Kovimpia dubsteprallejakin soitettiin surutta, vaikkei soundi ollutkaan mikään maailmanluokan kasa. WMF sijaitsee nykyään aika pienessä, ilmeisesti purkutuomion saaneessa toimistotalossa osoitteessa Klosterstrasse 44. Sinne pääsee meiltä näppärästi metrolla U2 joten sijainti oli täydellinen. Olutindeksi sanoi 3€/pullo Becksiä, joka olkoon kohtuullinen.
Neontikut, konfettisade ja loppumaton määrä punaisia ilmapalloja serpentiinin seassa – siinä neljä elementtiä jotka tekevät hyvät bileet. Kumma kyllä puolitäysi klubi piiskattiin älyttömään hurmokseen jonka tehoa kuvaa parhaiten Kimmo, joka saapui paikalle vähän liekityksen alettua ja joka pääsi samantien älyttömään pogoiluun messiin. “Nää on ihan älyttömät bileet, miten tää on mahdollista” taisi olla aikalailla suora lainaus. Niinpä, mikä ihme Berliinin klubeilla toimii niin hyvin? Kyse ei ole pelkästään niistä kolmen-neljän hengen joukoissa vessankoppeihin menevistä kreisibailaajista vaan jostain muusta – vapaudesta.
Nyt tarvitaan unta. Hieno ilta, ja kiitokset Arsille, Jounille, Kallelle, Kimmolle ja Johanille mahtavasta seurasta. PLUR!