21 päivää

Kamalaa, kolmen viikon päästä tähän aikaan palloilemme taas kotoisassa mutta todennäköisesti koleassa Punavuoressa. Vikat tentit on nyt suoritettu (oikeastaan jo tiistiana) ja vuoden saldo on 59op ja 100% läpäistyt kurssit. Tsekkasin jo vähän syksyn opiskeluja, mutta niistä myöhemmin.

Jonne ja Riina lähtevät huomenna, kivaa on ollut! Eilinen Zander VT + Modeselektor -paketti Berghainissa oli mehukas. Puolentoista tunnin jonotus meni aika nopeasti ja sisäänpääsy meni taas niinkuin aina ennenkin: kivuttomasti. Kotona oltiin joskus kuuden jälkeen ja sitten väsytti mukavasti.

Keskiviikkona on Ponchon polttarit ja perjantaina sitten häät. Onneksi olen lomalla, joten bailaaminen onnistuu hyvin. Ensi viikolla pitää myös käydä metsästämässä viimeiset puuttuvat kurssitodistukset, joita on kolme kappaletta ympäri yliopistoa. Kaikenlaista ohjelmaa. Tiistaina alan käymään Rails -tutorialeja läpi Paulin ja Johanin kanssa. Kaikki kamat pitää myös myydä seuraavien kolmen viikon aikana. Ne mitä ei saada kaupattua, annetaan pois.

Berliinissä on hurjan paljon hyvää – niin paljon, että paluu tuntuu hieman vaikealta. Lista asioista, joita tulee kova ikävä:

  • Julkinen liikenne
  • Kreuzberg ja Neukölln
  • Ravintolat yleisesti
  • Vietnamilainen, turkkilainen ja etiopialainen ruoka
  • Yliopiston ruokalan taso
  • Baarit yleisesti
  • Olutvalikoima ja olut muutenkin
  • Oluen ostaminen keskellä yötä kioskilta tai dönerravintolasta
  • Klubit yleisesti
  • Valomerkittömyys
  • Myöhään auki olevat kaupat
  • Kesäsää varauksetta
  • Kiireettön ilmapiiri joka vallitsee täällä
  • Halpa ja mainio italialainen jäätelö
  • Luumupiiras ja monet muut makeat leivonnaiset
  • Keikkatarjonta yleisesti
  • Museot ja niiden vaihtuvat näyttelyt
  • Saksa kielenä
  • Kaupunkia ympäröivä tekno yleisesti
  • Suurkaupunki (joka tuntuu samaan aikaan tusinalta pienempiä)
  • Suklaavalikoima
  • Lehtikioskien valikoima
  • Hämyt jogurttimaut
  • Döner ja falafel kaikissa muodoissaan
  • Puistojen määrä
  • Kadunvarsia reunustavat puut
  • Fudisrituaalit
  • Halvat taksit
  • Spree ja kanavat
  • Currywurst ja boulettet
  • Tuoreet, aamulla lähileipomosta ostetut sämpylät

Ja niin edelleen. Summa summarum: ihana paikka.

Kategoria(t): Berliini, Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa 21 päivää

  1. Saara sanoo:

    Kattava tuo sinun listasi. Allekirjoitan! :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>