Valaistuksesta, keittiöstä ja Mewin shoegazingista

Keittiössä on pilkkopimeää. Ruokapöytää valaisee 30W tai 40W kärkipelillä varustettu hehkulamppu kuvussa joka entisestään heikentää valon leviämistä hengaus/ruokailutilaan. On valoa lisääkin: tiskipöydän päällä loistaa hämärä lasikupu jonka avulla tiskit saa kyllä tiskattua muttei juuri muuta. Omassa huoneessanikin on varsin hämärää. Keskellä kattoa roikkuu valaisin, jossa on viisi noin 30W hehkulamppua joista leviää koko 25m2 tilaan tunnelmallinen hämärä. Domänestä ostamani lukulamppu osoittautui lähinnä huonoksi vitsiksi, sen valoteho riittää juuri ja juuri esineiden tunnistamiseen muttei esimerkiksi tekstin lukemiseen. Täytyy neuvotella keittiön lamppujen vaihtamisesta mutta Lisan mukaan Jeruna pitää tunnelmavalaistusta funktionaalista vaihtoehtoa parempana.

Myös keittiötarvikkeet häiritsevät minua edelleen. Teflonpannu on pakko ostaa sillä paistinpannuvalikoimamme on rasvankäyttöä maksimoiva (tai kokkauskertoja minimoiva). Tietysti on mahdollista että muut asukkaat pelkäävät teflonin aiheuttavan syöpää mutta sehän tarkoittaisi vain sitä että voin sitten itse kärsiä seurauksista joskus tulevaisuudessa. Ainoa huolenaiheeni on väsytystaistelua muistuttava tiskausjärjestely joka ei varsinaisesti helli uusia veitsiä tai pannuja… Kaikenlaista!

Kuuntelen Mewin uutta ja vanhaa versiota Comforting Soundsista. Half The World Is Watching Me -levyllä julkaistu, 8:46 pitkä versio on oikein hieno ja herkkä, Komea shoegazing -jumitus pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vasta 2003 julkaistun Frengersin kuudella sekunnilla pidennetyssä versiossa. Kappale kasvaa kasvamistaan ja tuottaja ja bändi piiskaavat äänikerroksen toisensa jälkeen aiempien päälle. Massalla voittoon – biisi on nimittäiin täydellinen ja saa jokaisella kuuntelukerralla aikaiseksi kananlihalle menevän ihon.

Kategoria(t): Berliini. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>