Kahdella ja puolella eurolla sataprosenttista viihdettä. Käytiin paikallisella tennispalatsilla tsiigaamassa kärähtänein elokuva vähään aikaan. Valittiin leffa jonka genre oli Romantic Romantic, ja saatiin vaaleansinistä/vaaleanpunaista draamaa muumipiirretyistä muistuttavalla musiikkimaailmalla. Mikä parasta, salissa olisi ollut mahdollista lisämaksusta nauttia hierovista tuoleista – tyydyttiin kuitenkin perinteisiin penkkeihin. Trailerit ennen leffan alkua oli PELOTTAVIA ja äänet kovalla – ja ennen elokuvan alkua esitettiin lyhyt pätkä – kuningasta kunnioittaen – jonka ajaksi noustiin seisomaan. Seuraavaa leffailtaa odotellessa..
Juhlittiin mun syntymäpäivää tiistaina aloittamalla aamu kotiravintolan bananasplitillä jonka jälkeen kurvattiin Chinatowniin syömään ja ihmettelemään josta iltamarkkinoille Chao Praya-joen rantaan. Yöllä fiilisteltiin kaupungin valomerta State Towerin Skybarin 64. kerroksesta. Kuninkaallista palvelua ja NIIN kaunista! Superfiineissä baareissa makeilua jatkettiin eilen illalla extempore-lähdöllä Bed Supperclubiin ja Q Bariin, hulvaton ilta kaikenkaikkiaan päätyi Black Eyed Peasin jatkobileisiin josta hilpeinä mutta väsyneinä kotiin. Muuten ollaankin sitten otettu relasti
Syöminen on kyllä joka kerta yhtä ilahduttava kokemus sekä makujen (!) että hintojen puolesta. Välipaloina nautitaan tasaiseen tahtiin ananasta, meloneja ja muita hedelmiä mitä myydään kadulla parinkymmenen sentin pussillisina. Lähimmät ruokakaupat ovat kahdella valtavalla ostarilla joissa on Carrefour & Tesco Lotus, muutaman minuutin kävelymatkan päässä kumpikin. Pääsin myös eilen ekaa kertaa testaamaan sushi-buffettia joka toimi liukuhihnameiningillä, herkullista ja hauskaa sekin – ja lounaasta juomineen selvittiin neljällä eurolla. Kuvittelin että jaksaisin pitää kirjaa rahankäytöstä ja hinnoista ylipäätään mutta merkitsenkin niitä tänne enkä taas yhteen uuteen muistikirjaan..
Täällä juhlitaan lauantaihin saakka Bangkok Design Festivalia. Käytiin eilen katsomassa “young designers go hunting for the success”-näyttely eli paikalliset Degree Showt valmistuvilta designopiskelijoilta, ja paljon jauhettu Helvetica-fontin 50-vuotisjuhlanäyttely. Kovin kotoisan näköistä, läheteltiin rakkaita terveisiä Lahteen, haha. Mun flickristä voi vakoilla kuvia jos aihe kiinnostaa. Olis kyllä jo kivaa päästä puuhaamaan koululle – saatiin juuri tietoa että marraskuun ekana päivänä SoAD järjestää meille aloitusseremonian yhdessä kahden muun vaihtarin kanssa – toinen on Bremenistä, Saksasta ja toinen Koreasta. Tuntuu kyllä ihan hauskalle että vaihtareita tulee olemaan AINAKIN viisi
Ps. nähty ensimmäinen elefantti Bangkokin iltaruuhkassa..
