Joulureivit ja Radiohead

Huh, marssittiin eilen muutamaa sataa metriä vaille kymmenen kilometrin lenkki ja tanssittiin koko yö Tresorilla Mijk Van Dijkin ja DJ Rokin tahtiin! Musiikkina oli aika perusteknoa mutta se toimi ja oli hyvää. Paikalle oli vääntäytynyt ihan kivasti ihmisiä, ei nyt ihan tungokseksi asti kuitenkaan. Nyt on jalat hellinä mutta todella tyytyväinen olo. Kohta mennään Plussaan ostamaan lisää ruokaa ja sitten taas kävelylle. Yarr! Mukavaa laiskotellakin, ei tarvitse onneksi tehdä mitään. Pelaan vähän Wowia ja alan lukemaan Geerdin lahjoittamaa Dorfpunks -kirjaa.

Ja taas iloisia uutisia: ostin juuri Radioheadin 8.7.2008 keikalle liput! Mukaan lähtevät Ako ja Essi – superpäräyttävää (joo, tätä sanaa täytyy viljellä paljon)! Liput maksoivat 140.2€/3 eli 46.73€ per naama – ei paha! Viimeksi olen törmännyt bändiin Tukholmassa 1995, R.E.M.:in lämmittelijänä eli tuossa vaiheessa edellisestä livestä on kulunut noin kolmetoista vuotta. Tänne on raahautumassa myös Smashing Pumpkins ja Eels jotka tahtoisin nähdä, mutta saattaa olla että budjetti ei nyt veny kaikkeen. In Rainbows (Radioheadin uusi levy) on muuten yksi vuoden parhaista. Digijakelu lopetettiin jo, onneksi sain ostettua omani kohtuulliseen, vapaavalintaiseen hintaan!

Kategoria(t): Berliini, Matkat, Musiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>