Goodbye BK

Alkuviikon aikana BK ehti tarjota meille ihmeteltävää aina-yhtä-hurmaavissa Suan Lum Night Bazaarissa sekä Paragon ostoskeskuksen Siam Ocean Worldissa. Siam centren ruokamaailma oli myös yhtä pyörryttävä kuin vuosi sitten. Naapurimme Micken innoittamana aloimme myös suunnittelemaan useamman päivän retkeä aurinkoon. Lukuisista saarista voittajaksi selvisi ko Samet ja torstai-iltana metsästettiin tietoa netistä ja kirjoista, Sametin majoitusvaihtoehdoista ja rantojen eroista. Vaikutti sille Sametille on viisainta saapua hyvissä ajoin ennen viikonloppua koska saari on erityisen suosittu thaimaalaisten opiskelijoiden keskuudessa ja koululta saamien tietojen mukaan koeviikko loppuu täällä juuri näiden päivien aikana.

Keskíviikko-aamu Bangkokissa oli tasaisen harmaa ja sateinen, kännykkäherätys oli jostain syystä epäonnistunut joten lähdettiin liikkeelle vähän suunniteltua myöhemmin. Ekkamain bussiasemalle oli vain muutaman minuutin taksimatka Bosstowerista, syötiin curryaamiaiset pikku ravintolassa ennen kello kahden lähtöä. Ostettiin asemalta kolme menolippua Ban Phe-nimiseen kylään josta tarkoituksena oli jatkaa laivalla ko Sametille, parinsadan kilometrin hinta ilmastoidulla bussilla oli noin 3 euroa jokaiselta. Bussissa tavattiin ihastuttava nainen. joka paljastui vanhaksi Finnairin lentoemännäksi, Kati oli ollut purserina ensimmäisellä lennolla Helsinki-Bangkok kolmekymmentä vuotta sitten ja kertoi jo bussimatkan aikana uskomattomia juttuja mm. Bangkokista ja määränpäästämme Sametista. Lähes neljän tunnin matka sujui siis vauhdilla enkä harkinnutkaan keskittyväni thaiksi dubattuun Bandidas-elokuvaan. Ilma kirkastui sitä mukaa kun lähestyimme rantaa. Aurinko laski Ban Phessä odotellessamme pienen veneen lähtöä ja ilman pehmeys ja kosteus tuntui ylelliselle kaupungin jälkeen.

ban phe

Puolen tunnin venematka ko Sametille oli lähes harras, kello kuuden pehmeä pimeys toi mukanaan myös vesisadetta ja taivaanrannassa salamoi. Ostimme heti saavuttuamme muutaman pullon vahvasti sitruunaista hyttysöljyä, tarkoituksenamme välttää sekä malaria, että dengue-kuume. Saatiin paikallinen lavataksikyyti Jep^s Bungaloweille josta toivottiin löytävämme huone. Tiet oli sadekauden jäljiltä rankassa kunnossa ja kyyti mutavuorien läpi muistutti hyvää vuoristorataa. Kansallispuistoalueelle siirtyminen maksoi 8 euroa ja olimme perillä Jepsissä viidessä minuutissa.

Kategoria(t): Bangkok, Matkat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>